Kuritushuone III - HEREM, BLOODRIDE, REFUSAL

24.2.2012 @ prkl club

11.01.2012

Vuonna 2011 uudelleen henkiin herätetty Kuritushuone-klubi jatkuu tänä vuonna useaan otteeseen. Ensimmäinen kuritusiltama 2012 vedetään läpi helsinkiläisvoimin perjantaina 24. helmikuuta. Tuttuun tapaan pääkaupungin PRKL Clubin lavalle nousee kolme kovaa metalliaktia – Herem, Bloodride sekä Refusal. Perimmäisten asioiden äärellä siis ollaan, illan edetessä soi niin death-, thrash- kuin doom metal.

Iltamat käynnistää neljä vuotta tammikuussa täyttänyt REFUSAL, joka on kovassa nosteessa niin medioiden kuin tavallisten tukanheiluttajien tahoilla. Kaikkiaan viisi kivenkovaa demoa on bändi julkaissut, eikä varmasti kauaakaan enää kulu kun herrojen musiikkia pääsee pyöräyttämään ihan albumimitassakin. Yhtyeen thrash-vivahteista nopeaa death metalia on luonnehdittu nyky-Napalm Deathin lähiliittolaiseksi, eikä väitettä sovi kiistää. Musiikkiin voi tutustua vaikkapa bändin Myspace-sivulla.

 

BLOODRIDE ei ole kokoonpanon ikäjakautuman puolesta enää nuorten poikien harrastus, vaan porukka koostuu pitkänlinjan skenemiehistä, joiden historiasta löytyy meriittiä muun muassa sellaisista nimistä kuin Sentenced, Maple Cross, Faff Bey ja vaikkapa Astaroth. Crowned in Hell on porukan debyyttialbumin titteli ja se ilmestyi levykauppojen hyllyille viime vuoden keväällä. Perinnetietoinen vanhan liiton thrash metal soi näiden miesten esittämänä erittäin määrätietoisesti ja menneiden aikojen legendoja kunnioittaen. Bloodriden musiikki vetosi sen verran positiivisella tavalla myös jenkkijyrä Exodukseen, että he valitsivat ryhmän lämppärikseen edellisellä Suomen visiitillään. Paljon keikkaillut poppoo ei taukoile tänäkään vuonna, vaan riffiä pannaan toisen eteen ainakin helmikuussa Kuritushuoneella.

 

Illan tullen loppua kohti, julistetaan viimeisenä tuomiona HEREM-yhtyeen setti. Kovasti kehuja osakseen saanut Helsingin doom metal -partion parin vuoden takainen debyyttialbumi I – Pulsa DiNura sai loppuvuodesta 2011 vähintään yhtä kovan seuraajan lyhyesti ja ytimekkäästi nimetystä II-levystä. Heremin tekee erityisen kiinnostavaksi potentiaalisen perinnetietoisen tuomiometallisen materiaalin lisäksi ärhäkän äänen omaava laulajatar nimeltään Valendis Suomalainen. II on niin tuore levykäinen, että arvosteluja on tippunut vielä varsin vähän, joten nyt on oiva tilaisuus tulla tekemään omat johtopäätökset Heremin työskentelystä.

 

Kuritushuone on myös aloittanut yhteistyön Miasma Magazinen kanssa. Tämä tulee näkymään klubeilla sekä lehden sivuilla jo lähitulevaisuudessa.


Kuritushuone jatkaa kohta jo perinteeksi muodostunein menoin: Paikka on siis edelleen PRKL Club (Kaisaniemenkatu 4, Helsinki), ovet avataan klo 21.00 ja ensimmäinen bändi lauteilla tuntia myöhemmin. Liput maksavat myös edelleen 6 euroa.


Soittoajat ja -järjestys:

22:00 – REFUSAL

23:00 – BLOODRIDE

00:00 – HEREM


Tärkeitä linkkejä:

http://www.myspace.com/heremband

http://www.myspace.com/bloodride666

http://www.myspace.com/refusal0

http://www.kuritushuone.com

http://www.prkl.com

https://www.facebook.com/events/163523253753219

http://www.miasma.fi

 
evoevo